Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Hopeaklaani Tarinat Kultaklaanin tarinat

Kirjoita nimeen oma nimimerkkisi ja hahmon nimi. Klaania ei tarvitse kirjoittaa, ellei hahmo ole toisen klaanin jäsen tai klaaniton.

 [ Kirjoita ]

Nimi: Toivetaasu

29.08.2018 15:08
En jaksanut enää, sitä kun hän huusi minulle, kun tämä vähätteli minua. Raivo kuohui sisälläni, kuin se olisi silputtu osiin. Jokin esti minua raivoamasta, ja käski minun seistä emoni edessä, kuunnella tämän huutoa, ja kärsiä joka sana. Jokainen sana pyöri mielessäni, uhkauksia, vaatimuksia, kiristyksiä. Kaikki melu sisälläni, tuntui valtaavan pääni, kuin jokin myrskyäsi siellä. Mikään ei voinut palauttaa mieltäni nyt ylöspäin, ei ainakaan nyt. ”KOHTA VAIHDATAN NIMESIKIN!”, Emoni huusi. Se oli viimeinen pisara mitä kestin, viimeinen pisara, mitä otin häneltä vastaan. ”TEE SE! TEE MITÄ HUVITTAA!!”, Huusin ihan täysiä, enkä välittänyt tämän ilmeestään, viha oli vienyt voiton, enkä jaksanut taistella pelkoa vastaan. Lähdin oppilaiden pesälle, ja huusin tähtiklaanille, anelin apua, apua selviämiseen.

Tajusin Väritassun tassuttavan sisälle pesään, ja katsoin tätä suoraan silmiin. Tajusin tämän katseen, ja kesti hetki tajuta mitä tuo tulla tarkoitti. Tämän katseensa oli täynnä ymmärrystä, ja toivoa? Katsoin tätä silmät sirillä, ja mutisin jotain todella epäselvää. Ja lähdin sammaleilleni, yritin työntää sammaleitani hampailla poispäin muista, mutta väritassu painoi tassunsa sammaleille estäen minua. Katsoin tätä vähän vihaisesti mutta pysyin hiljaa. Nyökkäsin naaralle merkiksi kertoa asiansa, ja jäin tuijottamaan tätä. ”kuulin.. keskustelunne, hän aikoo oikeasti vaihtaa nimesi..”, tämä vain sanoi. ”Et sinä ansaitsisi, sitä olet paremman arvoinen! Ja ja…”, Tämän puheensa loppui mutisemiseksi, kunnes se loppui kokonaan. Katsoin tätä kysyvästi, ja arvioin tämän katsetta. Naaras punastui kokonaan, ja katsoi minua pitkään. ”Ja nimesi ei varmasti ole sinulle mieluinen", tämä mumisi. Asetuin sammaleilleni makuulleen, ja nukahdin.

Heräsin, kun väritassu tökkäsi kylkeeni nenällään, hätkähdin säikähtäen hereille, ja tuijotin tätä pitkään. Tämän yksi sana sai minut miettimään mitä seuraavaksi kävisi; ”Nimitys", Naaras sanoi tuon hiljaa, mutta tiesi minun kuulevan tuon. Katsoin naarasta, ja nousin ylös. Lähdin aukiolle, ja näin kun kissoja kokoontui hämmentyneenä katsomaan mitä tapahtuisi. ”Klaanitoverit, olemme tänään kokoontuneet kuulemaan suru uutisen", päällikkö sanoi, ja antoi kissoille aikaa hämmästellä. ”Uusi oppilaamme, Toivotassu, raapaisi Hopeaklaanilaisen pennun, Leijonapennun silmän puhki ”, tämä sanoi, selvästi harkiten sanojaan. Joukosta kuului supinaa, erittäin halveksivaa supinaa. ”Olen tänään ilmoittamassa tämän rangaistuksen, joka on, tämä ei saa poistua leiristä kuuhun, ja tämän pitää hoitaa kaikki pesä alustojen siivous, ja klaaninvanhimpien punkit. ”, päällikkö tuijotti minua, hyvin tiivis katse silmissään. ”Ja tälle saa teettää kaikki raskaat työt”, tämä sanoi perään. ”Ja, sinun nimesi vaihdetaan, niin kuin minulta pyydettiin”, katsoin päällikköäni suu auki, tämä oli oikeasti suostunut. ”Soturiesi-isämme, te jokainen tunnette meidät nimellä. Nyt pyydän teitä ottamaan tämän nuoren oppilaan nimen pois, sillä se ei enää sovi hänelle. Klaanipäällikön luoduin oikeuksin, ja Tähtiklaanin henkien luvalla, annan tälle kissalle nimen; Arpitassuksi. Koska hänen tekonsa jättivät arvet, mutta nuo arvet jäävät häneenkin”,

Katsoin päällikköäni kauhuissani, en uskaltanut laittaa vastaan. Katsoin vain noita kissoja kauhuissani, kun he tuijottivat minua vihoissaan, kauhuissaan. Lähdin melkein jo juosten pois, mutta tunsin väritassun koskettavan hännällä selkääni. En ollut huomannut tämän tuloaan, ja nyt olimme aivan vieritysten. ”Älä välitä heistä, he ova-", tämän lause jäi kesken, kun keskeytin tämän. ”He ovat oikeassa, ovat aina olleet”, sanoin. Lähdin itkien oppilaitten pesään, kuulin jonkun huutavan minua, mutta. Lopettavan heti kun Kastetähti sanoi; ”Anna hänen olla, hänellä on ollut rankka päivä”. Menin itkemään oppilaiden pesään itseni uneen, en vain jaksanut enää muuta. Viimeinenkin luotto emooni oli menetetty, tämä ei ollut enää emoni, minulla ei ollut mitään, olin vain minä.

Vastaus:

Vaikka tarina muuten surumielinen onkin, hienoa, että edes Väritassu on Arpitassun puolella. Arpitassun hahmonkehitys on edennyt mielenkiintoiseen suuntaan!

- Aurinkomursu

Nimi: Toivotassu

24.08.2018 14:05
Muistin sen aina, kun kettu vei isosikoni. Se päivä oli kaamea, äitini huusi minulle, että se oli syyni. Isäni kuoli samalla kettua vastaan, ja kummatkin kuolivat. Emoni syytti siitäkin minua. Aamukuiske, nykyään Aamusydän oli ainut joka puhui äidilleni järkeä päähän. Kaikista kissoista emoni, syytti siskoni, ja isäni kuolemasta. Olin silloin oma, iloinen puhelias itseni. Mutta kaikki muuttui kahden kuun päästä.

Aurinkokuiske oli jo päällikkö. Ja leiriimme kohdistui hyökkäys, hyökkäys kahdelta kissalta. Vahvan oloinen kolli, ja oranssi valkoinen naaras, tulivat leiriimme. He etsivät kissoja, ja niitä saivat. Pentutoverini, kaksi kollia, menivät tutkimaan ketä vieraat olivat. Ja kolli nyökkäsi pentuja kohti, seuraavaksi tapahtui jotain joka sai emoni, luopumaan minusta. Naaras nappasi veljeni, tassunsa alle, ja puraisi vain näiden selästä napakasti, ja veljeni tipahti kuolleena maahan. Samaan aikaan kolli otti toisen veljistäni, ja painoi tämän maahan. Tämä avasi kyntensä, ja painoi niitä hitaasti, tämän sisään. Pentu inisi, aina vain. Kun tämä oli saanut kynnet tarpeeksi syvälle, tämä vetäisi ne kovaa pois. Verta valui maahan, kohtaan jossa veljeni makasi kuolleena. Muistan vielä äitini sanat kun hän saapui paikalle: ”Sinäkö?! Tyttäreni?! Kyllä Toivepentu, toivot aina turhaan! Tapoit kaikki läheisesi!!” siihen, en vastannut mitään.

Opin pelkäämään tätä. Opin pelkäämään maailmaa jossa elän, aivan kaikkea. Jokin sai minut pelkäämään eniten emoani, että tämä kostaistaisi sen minkä ”tein". Näin opin pelkäämään

//Hei! Oon tässä miettinyt toiveen syytä pelkoon, ja tuossa on. Oon samaistanut Toivon pelkoon, tän tarinan avulla, ja ymmärrän kun sillä ei oo ketään kehen se luottaa se vain pelkää. Joten toivon että tekin ymmärrätte //

Vastaus:

Tämä tarina syvensi Toivetassua mukavasti. Jään innolla odottamaan, millaiseksi hahmoksi hän kehittyy!

- Aurinkomursu

Nimi: EmppuOmppu, Kaaosmuisto

24.08.2018 11:29
Kuunvalo tihkui rehevän oksiston läpi hiljaiseen metsään. Hopeanharmaan ja valkean kirjava naaras asteli kapeaa polkua pitkin tassut kuivien lähtien päällä rapisten.
“Tulithan sinä viimein.”
Naaras säpsähti kuullessaan lähestyvien askelten töminää edestäpäin. Hän paljasti kyntensä ja veti huulensa vihaiseen irveen valmiina ottamaan vastustajansa vastaan.
“Säihkelampi? Etkö tunnista minua?”
Kirjavaturkkinen kolli astui esiin myrkynvihreät silmät kelmeässä valossa kiiluen.
Säihkelampi huokaisi helpottuneena. “Muratti! Sinä säikäytit minut melkein turkistani!”
“Anteeksi. Ei ollut tarkoitus”, Muratti pahoitteli ja hieraisi kuonoaan hänen kuonoaan vasten. “Minulla oli vaikeuksia päästä ulos tähän aikaan illasta.” Kolli ravisteli turkkiaan niin, että tämän kaulaan kiinnitetyn pannan tiukukello kilisi.
“Hiljempaa, joku voi kuulla!” Säihkelampi hermoili.
“Olemme kaukana Kultaklaanin leiristä. Ei kukaan kuule meitä”, Muratti rauhoitteli häntä. “Ei ole kuullut ennenkään.”
“Olet oikeassa.” Säihkelampi uskalsi rentoutua. Samassa hän irvisti tuntiessaan voimakkaan potkun vatsassaan. “En saa hetken rauhaa näiltä riiviöiltä”, hän voihkaisi uupuneena monien öiden valvomisesta.
Muratti kurkotti nuolaisemaan hänen korvaansa lohduttavasti. “Malta enää alle puolikuun verran. Sen jälkeen he ovat valmiita syntymään.”
“Niin. Sitten meistä tulee perhe.” Säihkelampi painautui Murattia vasten ja hengitti onnellisena tämän tuttua tuoksua. Hän ei olisi voinut toivoa enempää elämältään.

**

“Emo, mihin me olemme menossa?” Pieni pörröinen naaraspentu kipitti Säihkelammen kintereillä harmaan ja mustan kirjava kollipentu perässään loikkien. Pentujen turkit olivat innosta pörhöllä ja he tekivät aina silloin tällöin pieniä pyrähdyksiä emonsa ympärillä.
“Tapaamaan isäänne, pikkuiset.” Säihkelampi kumartui laskemaan tyttärensä päälaelle hellän nuolaisun ja jatkoi sitten matkaansa. He olivat kulkeneet jo sovitun tapaamispaikan ohitse, sillä Murattia ei ollut näkynyt missään. Hän oletti kollin olevan edelleen kaksijalkojen pesällä odottamassa pääsevänsä ulos.
“Emo, minulla on nälkä!” kollipentu valitti.
“Minulla myös!” pörröinen naaraspentu yhtyi mukaan veljensä mielipiteeseen.
“Uljaspentu! Kaunispentu! Käyttäytykää. Isällänne on varmasti jotakin tarjottavaa, jahka pääsemme perille asti”, Säihkelampi maukui sättivästi.
Uljaspentu huiskaisi turhautuneena käpälällään puusta maahan leijailevaa lehteä ja kiri sitten pentuetoverinsa rinnalle.
Pian näkyviin tuli metsänreuna ja sen takana kohosivat suurina ja valoisina kaksijalkojen pesärakennelmat. Säihkelampi kiihdytti vautiaan. Hän tiesi Muratin pesän olevan heti ensimmäisenä metsästä ulos johtavan polun päässä.
“Tulkaa! Näette pian isänne!” Säihkelampi pysähtyi metsänreunalle ja jäi vilkuilemaan pentuihinsa päin malttamattomana. Hän näki kaksijalkojen aidan päällä Muratin suuren, tumman siluetin pesästä hohkaavaa valoa vasten.
Uljaspentu ja Kaunispentu joutuivat pinnistelemään pysyäkseen emonsa mukana. Kun pennut lopulta saavuttivat Säihkelammen, he pysähtyivät hänen jalkojensa juureen henkeä haukkoen.
“Muratti! Me täällä!” Säihkelampi huusi kollille, joka käänsi jykevän päänsä heidän suuntaansa.
“Kulta, kuka siellä on?”
Hän tunsi jännittyvänsä kuullessaan Muratin takaa uuden äänen. Aidan päälle loikkasi kaunis kellanpunainen naaras, joka tarkasteli häntä ja pentuja ylimielinen katse silmissään.
“Ai, niitä metsäkissoja”, kissa tuhahti halveksuntaa äänessään ja puski kehräten Muratin rintaa.
“Muratti, mitä tämä tarkoittaa?” Säihkelampi henkäisi epäuskoisena. Tämän täytyi olla pahaa unta, josta hän halusi herätä sillä silmänräpäyksellä!
“Minun oli tarkoitus kertoa sinulle.” Muratin myrkynvihreissä silmissä oli murheellinen katse.
Säihkelampi tuijotti kumppaniaan tyrmistyneenä. Oliko kolli pettänyt häntä koko ajan?
“Onko tuo isä?” Uljaspentu asteli Säihkelammen vierelle silmät uteliaisuudesta leviten.
Säihkelammen valtasi inhotuksen tunne, kun hän katsahti poikaansa. Kolli muistutti aivan liikaa isäänsä. “Muratti, tässä on sinun poikasi! Hänen nimensä on Kaaospentu!” hän huusi entiselle kumppanilleen äänessään hurjistunut sävy, käänsi tälle selkänsä, nappasi Kaunispennun hampaisiinsa ja katosi metsän pimeyteen jättäen Uljaspennun aivan yksin.

(No niin, tässäpä tällainen pieni tarinan pätkä, joka koski ennemminkin Säihkelammen ja tämän entisen kumppanin, Muratin, epäonnistunutta suhdetta. Näin tiivistettynä Muratilla oli ollut koko Säihkelammen tiineyden ajan toinen naaras, jonka kanssa tämä oli pettänyt häntä. Ja kun Säihkelampi päätti viedä pari kuuta sitten syntyneet pentunsa isänsä näytille, hän erehtyi paikalle juuri silloin, kun tämä Muratin salarakas oli käymässä kollin luona. Tästä Säihkelampi hurjistui niin, että alkoi tuntea inhoa Murattia muistuttavaa poikaansa kohtaan ja vaihtoi tämän nimen Uljaspennusta Kaaospennuksi.)

Vastaus:

Pidän paljon tyylistäsi kirjoittaa. Kuvailu ja dialogi ovat sopivasti tasapainossa, enkä huomannut yhtäkään kirjoitusvirhettä. Tarina tempaisi välittömästi mukaansa ja halusin heti tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

- Aurinkomursu

Nimi: Kaislatassu, Hohkatassu
Kotisivut: http://------/

21.08.2018 08:15
Miten Hohkatassusta tuli hullu kostaja? Miten pienestä kiltistä pennusta tuli taistelua lietsoava hirviö?

Hohkatassulla oli pientä vihanhallinta ongelmaa, joka ei kuitenkaan näkynyt tekemisissään. Hän oli Kultaklaanille tosi uskollinen ja ajatteli, että voisi tehdä sen parantajana. Mutta päällikön kuolema sai Hohkatassun järkyttymään pahasti. Tämä oli siihen asti elänyt onnellisessa kuplassa, jota ei pilannut pienet vastoinkäymiset. Päällikön kuolema tuli kuitenkin ihan yllätyksenä.

Hohkatassun viha kasvoi silmittömästi ja tämä vannoi kostoa mielessään. Vaikka näyttää siltä, että Hohkatassu olisi aivan pimeälle puolelle menetetty, Hohkatassussa on vielä pieni ripe entisestä onnellisesta elämästä.

Vaikka Hohkatassu ei sitä näytäkään, hän suree yli kaiken hänen ja Liekkiturkin yhteen ottoja.
Hän vihaa myös valheitaan, rumia sanojaan ja kaikkea mitä tekee Aamutähden puolesta, mutta viha päällikön puolesta hillitsee näitä puolia Hohkatassusta.

Voisiko Hohkatassu vielä pelastua hirveästä puolestaan? Sitä ei tiedä. Kumpi menee Hohkatassun mielestä tärkeämmäksi ylpeys ja Aamutähti vai Liekkiturkin kanssa ystävyys ja rauhaa rakastava puoli Hohkatassusta? Se selviää luultavasti tulevissa ropeissa (sori jos en osaa kirjoittaa tota).

Oli miten oli toivon, että nyt ymmärrätte Hohkatassua! Itse aloin sääliä Hohkatassu heti kuin omaksuin Hohkatassu roolin. Vaikka se oli aika erilainen kuin Kaislatassu, niin opin tuntemaan Hohkatassu tunteet, kuin ominani. Eiköhän tässä ollut tekstiä tarpeeksi!

//Tattadaa eka tarina Kultaklaanissa! Juhuu!

Vastaus:

Mahtavaa! Hohkatassu on mielenkiintoinen hahmo.

- Aurinkomursu

©2018 Hopeaklaani - suntuubi.com